Hyvinkään Curling ry

Aktiivisessa suomalaisessa curlingseurassamme pelataan paikallissarjan lisäksi Etelä-Suomen paricurlingsarjaa. Keväällä järjestämme Finnish Bonspiel turnauksen. Seurassamme on n. 150 jäsentä. 

Järjestämme lajiesittelyitä ja kursseja erilaisille ryhmille. Teemme myös yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Hyvinkääläiset koulut saavat käyttää liikuntaopetuksessaan HCC:n curlinghallia ja kiviä. Liikunnanopettajan läsnäolo on välttämätön ja ajankohdasta tulee aina sopia etukäteen.

Seuramme joukkueet ovat menestyneet niin SM-tasolla kuin kansainvälisellä huipulla.

Seuran historia

Hyvinkään Curling ry:llä on ollut suuri merkitys suomalaisen curlingin kasvamisessa ja eteenpäin viemisessä. Curlingkipinän siemenet kylvettiin Hyvinkäälle laskiaisena 1970, jolloin helsinkiläiset kävivät pelaamassa Hyvinkään jääriehassa näytösottelun. Saamme kiittää Hyvinkään Lions Clubia, ylilääkäri Terho Toivosta sekä erityisesti edesmennyttä kaupunginjohtaja Osmo Anttilaa seuran ja toiminnan aloittamisesta Hyvinkäällä.

1971  Ensimmäiset kivet hankittiin, alkuun pelattiin Sveitsin Uimalan terassilla. Seura perustettiin 17.12.1971.

1972  Hyvinkään Curling ry yhdistysrekisteriin 11.1.1972. Siirryttiin pelaamaan Sveitsin moottorimajan asvaltoidulle lentopallokentälle.

1977  Suomen Curlingliitto perustettiin Hyvinkään Curling ry:n, Hyvinkään Tahkon ja Hyvinkään palloseuran toimesta.

1978  Aloitettiin pelaamaan nykyisen hallin sijaintipaikalla.

1978  Finnish Bonspiel -turnaus pelattiin ensimmäisen kerran Hyvinkäällä.

1981  EM-kilpailuihin osallistuttiin ensimmäisen kerran Grindewaldissa Osmo Anttilan luotsaaman miesjoukkueen voimin (Skip: Isto Kolemainen, Third: Juhani Heinonen, Second: Pekka Sylvander, Lead: Keijo Silvan).

1982  Eero Vilevaaran joukkue EM-kisoissa Kirkcaldissa, Skotlannissa (Skip: Isto Kolehmainen, Third: Juhani Eholuoto, Second: Jorma Mäkelä, Lead: Keijo Silvan)

1983  Kai Pahlin joukkue EM-kisoissa, Västeråsissa, Ruotsissa. (Skip: Pekka Kouvo, Third: Seppo Hietala, Second: Timo Korhonen, Lead: Kai Pahl)
Suomi osallistui ensimmäistä kertaa Naisten EM-kisoihin Anne Eerikäisen (nykyisin Malmi) johdolla. Muut pelaajat olivat Sirpa Piironen, Terhi Aro, Heidi Koskiheimo, Marita Ripatti. 

1984  Radat saivat nykyisen pressun päälleen.

1997  Ensimmäisen EM-semifinaalipaikan saavutti Jaana Jokelan joukkue (Fourth: Anne Eerikäinen, Third: Jaana Jokela, Second: Nina Pöllänen, Lead: Laura Franssila, Alternate: Tiina Kautonen, Coach: Gail McMillan).

1997  Perttu Piilon joukkue Nuorten MM-hopeaa (Perttu Piilo, Kalle Kiiskinen, Paavo Kuosmanen, Petri Manninen, Olli Orrainen. Valmentajana Teemu Salo).

1998  Markku Uusipaavalniemen joukkue saavutti MM-pronssia (Markku Uusipaavalniemi, Wille Mäkelä, Tommi Häti, Jari Laukkanen, Jussi Uusipaavalniemi).

1999  Markku Uusipaavalniemen joukkue saavutti EM-pronssimitalin (Markku Uusipaavalniemi, Wille Mäkelä, Tommi Häti, Jari Laukkanen, Raimo Lind).

2000  Markku Uusipaavalniemen joukkue saavutti MM-pronssimitalin (Markku Uusipaavalniemi, Wille Mäkelä, Tommi Häti, Jari Laukkanen, Perttu Piilo).

2000  Markku Uusipaavalniemen joukkue saavutti EM-kultamitalin (Markku Uusipaavalniemi, Wille Mäkelä, Tommi Häti, Jari Laukkanen, Pekka Saarelainen).

2001  Hyvinkään Curling ry:n 30-vuotisjuhlat.

2001  Markku Uusipaavalniemen joukkue saavutti EM-pronssimitalin (Markku Uusipaavalniemi, Wille Mäkelä, Tommi Häti, Jari Laukkanen, Pekka Saarelainen).

2002  Markku Uusipaavalniemen joukkue ensimmäisinä olympiajäillä (Salt Lake) (Markku Uusipaavalniemi, Wille Mäkelä, Tommi Häti, Jari Laukkanen, Pekka Saarelainen).

2006  Markku Uusipaavalniemen joukkue saavutti olympiahopeaa (Torino) (Markku Uusipaavalniemi, Wille Mäkelä, Kalle Kiiskinen, Teemu Salo, Jani Sullanmaa).

2007  Baltic Cup 2006-2007 voitto (Tallinna EST ja Jelgava LAT) (Aku Kauste, Olli Orrainen, Tony Träskelin, Antti Orrainen).

2008  Anne Malmi ja Jussi Uusipaavalniemi saavuttivat Mixed Doubles -paripelimuodon MM-hopeaa.

2010  Suomen pojat voittivat Prahassa pelatut juniorien MM-karsinnat. (Iiro Sipola, Kasper Hakunti, Toni Ylhäinen, Oskar Ainola ja Kalle Wallin. Joukkueen valmentajana toimi Esko Sinisalo). Juniorien MM-kisoista tuloksena 7. sija.

2011  Hyvinkään Curling ry:n 40-vuotisjuhlat

2017 Hyvinkään Curling ry:n 45-vuotisjuhlat pidettiin 28.1.2017 ravintola Ravistimessa.